Kinesioteippaus on tällä hetkellä maailmalla mielenkiintoa herättävä koulukunta. Kinesioteippauksen kehitti japanilainen kiropraktikko Kenzo Kase 1970-luvulla, huomatessaan ihon liikuttamisen vaikuttavan nivelen liikelaajuuteen ja koettuun kipuun.
Menetelmä levisi Soulin olympialaisten myötä Pohjois-Amerikkaan ja 90-luvun loppupuolella Eurooppaan.
Teippaustekniikoiden kehittelyjen myötä menetelmää käytetään nykyään monenlaisiin fysioterapian osa-alueisiin, mukaan lukien TULE-ongelmat, arven hoito, lymfaödeema ja pediatria. Kinesioteippausta käytetään yleisimmin vähentämään kipua ja lisäämään liikkuvuutta sekä lihasvoimaa. Menetelmää voidaan käyttää tukemaan elimistön omaa parantamisprosessia mm. verenkierto- ja lymfajärjestelmän sekä neurofysiologisten tekijöiden kautta.
Nivelen mekaniikan osalta kinesioteipillä voidaan lisätä nivelen liikkuvuutta, ohjata niveltä toimimaan mekaanisesti oikein tai tuoda niveleen tarvittaessa tukeakin vetämällä teippi kireälle, tai asettamalla useampia teippikerroksia. Kinesioteippausta voidaan pitää kuitenkin enemmän sensorisena, kun taas perinteisen urheiluteippauksen toimintaperiaate on luonteeltaan lähinnä mekaaninen.
Käytettävä teipin määrä on perinteiseen urheiluteippaukseen verrattuna selvästi pienempi. Kinesioteippauksen etuja ovat mm. laaja käyttöalue, hyvä hinta-vaikuttavuus suhde, käyttönopeus ja helppokäyttöisyys. Vaikutusmekanismit vaihtelevat sen mukaan, mitä tekniikkaa käytetään.
Kinesioteippauksen teoreettisia vaikutuksia
